Onnittelut Jani Ollikaiselle valinnasta vuoden kalastusoppaaksi!
Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran arvovaltainen raati on valinnut merimaskulaisen Janin vuoden 2021 kalastusoppaaksi.
Videolla Jani kertoo työstään, alalle päätymisestä sekä yhteistyöstään kumppaniensa Busterin, Shimanon, Mastervoltin, Hylje-haalareiden ja Raisionrannan kanssa.
Valintaraadin perustelut:
”Jani Ollikainen on tehnyt pitkän ja mittavan työn kalastusopastuksen saralla. Hän on alan täysi ammattilainen, joka hallitsee työnsä monipuolisesti. Varsinainen opastustyön lisäksi hänen toimialaansa kuuluvat kalastuskurssit sekä kalastusasiantuntija- ja konsulttipalvelut.Ollikaisen kotivedet ovat Naantalin rannikkoseudulla, mutta hän toimii koko lounaisella rannikkoalueella Uudenkaupungin vesiltä Turun saaristoon.
Ollikaisen osaamiseen kuuluvat myös virtavedet Aurajoen Nautelankoskelta Merikarvianjoelle. Järvikalastusta hän opastaa vaikkapa Säkylän Pyhäjärvellä.
Ollikainen taitaa niin virvelöinnin kuin perhokalastuksen salat. Kilpaperhokalastajan tausta ja pitkä kokemus ovat olleet valtteja perhokalastuskurssien järjestämisessä Savukosken Kairijoella. Kun tähän kaikkeen yhdistetään miellyttävä ja rooliinsa mainiosti sopiva persoona, kyseessä on täysiverinen ammattilainen.”
Vuoden 2021 valintaraati
- Sari Saukkonen, toimitusjohtaja, Kotka Maretarium (puheenjohtaja)
- Kimmo Korpua, toimitusjohtaja, Kuusamon Uistin
- Vesa Karttunen, toiminnanjohtaja, Kalatalouden Keskusliitto
- Olli Saari, toiminnanjohtaja, SVK
- Jari Tuiskunen, kalastustoimittaja, Tampere
- Hannu Lehtonen, professori, Espoo
- Roni Selen, kalatalousylitarkastaja, Maa- ja metsätalousministeriö
- Seppo Suuronen, päätoimittaja emeritus, Espoo
- Mika Viitanen, tuottaja, kalastus.com
- Janne Porkka, viihdetaiteilija, Turku
- Anssi Uitti, tuottaja, Helsinki
- Juha Kakkuri, ohjelmapäällikkö, Business FM
- Jaana Jekkonen, kalastusblogisti, Kuopio
- Lauri Urho, kalabiologi, Helsinki
- Markus Ratinen, lajikalastusmestari, Helsinki
- Antti Mustonen, toimittaja, Kauppalehti
- Jukka Vehmanen, toimittaja, Turun Sanomat
- Jukka Halonen, puheenjohtaja, Suomen Kalastusmatkailun Edistämisseura (sihteeri).