Jos heittokalastus kiinnostaa, niin tervetuloa Helsingin Uivaan venenäyttelyyn elokuussa. Parin vuoden tauon jälkeen venenäyttely järjestetään taas 18.–21. elokuuta tutulla alueella Lauttasaaressa.

Olen varautunut olemaan koko messujen ajan kalastuslaiturilla, joka on nyt siirtynyt keskelle messualuetta promenadiksi kutsutulle aallonmurtajalle isojen veneiden viereen. Siellä pidetään puolen tunnin välein esitykset, joten olen joka päivä useamman kerran äänessä.

Juttelen lisäksi päälavalla Pasi Tuikkeen kanssa päivittäin ainakin kalastusveneen varustelusta ja lituiumakuista sekä ajankohtaisista kalastusvinkeistä. Kalastuslaiturilla taas kerron Busterin etenkin heittokalastusveneistä sekä kalastuksesta ja kalastuskilpailuista kiinnostuneille järjestettävästä Yamaha Power Pay -ohjelmasta.

Kalastuslaiturilla olen mukana omalla, heittokalastukseen varustellulla Buster XXL -veneelläni. Jutellaan siis laiturilla tarkemmin veneen varustelusta, heittokalastusvarusteista, keulasähkömoottoreista ja litiumakuista.

Busterin laiturilla kiinnostavin uutuus on aivan uusi Buster Magnum Cabin. Siihenkin kannattaa käydä tutustumassa. Hieno vene, johon saa myös toisen ohjauspisteen ulos helpottamaan kalastusta.

Nähdään Uivassa!

Jani

Vastaa