Veneilykautta ja etenkin kalastuskautta on vielä jäljellä, mutta nyt syyskuun lopulla on hyvä kerrata lyhyesti kokemuksia uudesta kalastusvarustellusta Buster XXL:stä. Viime vuosina olen kalastanut ja tehnyt opaskeikkoja pääosin Buster S:llä ja Buster M:llä, mutta isompia ryhmiä olen vienyt merelle Buster Rentiltä vuokratuilla isommilla veneillä, Buster X:llä ja Buster Magnumilla. 

Opaskeikoilla veneen vaihduttua isompaan ovat ajomatkat pidentyneet, sillä bow riderin tuulilasin takana tunninkin siirtymät ovat mukavia. Siinä ajassa ajetaan kotilaiturista Merimaskusta esimerkiksi Kustaviin. Veneessä on takana kalastusvarustukseen kuuluva heittotaso, joka peittää takapenkin istuinosan. Kun siirtymälle lähdetään lattialevy käännetään selkänojaksi, joka hävittää samalla moottorin äänet. 

XXL toimii viiden kalastajan veneenä

Opaskeikoilla Buster M sopii kalastukseen kahden asiakkaan kanssa, mutta XXL on toimiva peli vielä viidelle kalastajalle ja oppaalle. Tällöin olen itse ratin takana ja ohjaan venettä keulasähkömoottorin kauko-ohjaimella. Kaksi kalastajaa heittää silloin keulan heittotasolta ja kolme perästä, jonne lisätilaa tuovat vielä peräpenkkiä laidoille jatkavat lisäboksit–istuimet. 

Tavallinen kalastaja liikkuu veneellä varmasti pienemmällä porukalla ja silloin tilaa on todella väljästi. Kolmelle ja neljällekin kalastajalle XXL:ssä on tilaa oikein ruhtinaallisesti. Vene on niin vakaa, että hauenkalastuksessa neljä kalastajaa pystyy heittämään samalta laidalta. 

Asiakasryhmän vavat ja kelat kulkevat ja säilyvät kätevästi pitkässä, keulasta pulpettien väliin saakka ulottuvassa vapalaatikossa. Takaosan lisälaatikoiden päihin olen laittanut vapaputket, joissa voi säilyttää vapoja siirtymien aikoina. Veneessä on oivat säilytys tilat niin vieheille, nuotiopuille kuin asiakkaiden repuillekin.

Omassa veneessäni moottorina on Yamaha F150. Liukuunlähdössä ei ole merkittävää eroa olipa kuormana pari ihmistä tai täysi asiakasporukka eli yhteensä kuusi ihmistä varusteineen. Vielä sillä kuormalla huippunopeus on 36 solmua. Kulutus on ollut siirtymäajossa 0,9–1,0 litraa maililla, silloin mennään 22–26 solmun vauhtia. XXL:n vakiovarusteena olevista trimmilevyistä on työkäytössä paljon hyötyä, kun veneen kuorma voi vaihdella paljonkin ja tarvetta kulkuasennon säätämiseen on usein.

Pari sanaa kalastajan keulamoottorista

Veneeni keulamoottori on 80 paunan (lb) Minn Kota Ulterra, joka saa virran Mastervoltin 60 Ah litiumioniakusta. Yksin kalastaessa ohjaan moottoria jalkapedaalilla, asiakkaiden kanssa liikkuessani paukkuliivien sivulla roikkuvalla kauko-ohjaimella. 

Reitintallennuksia en käytä, keulamoottori toimii joko taivasankkurina pitäen veneen gps-signaalin perusteella paikallaan tai sitten ohjaan venettä kalapaikoille käsin. Moottori jaksaa ladata yllättävän hyvin myös keulamoottorin akkua, mutta veneessä on myös Mastervoltin maasähköjärjestelmä jolla lataus hoituu helposti aina kun laiturilla on sähköä tarjolla. Varsinkin jos perämoottoriin ajomatkat jäävät lyhyiksi ja keulakonetta käytetään paljon, kannattaa akut ladata maasähkölla säännöllisesti, jotta virta ei lopu kesken tärkeän keikan. 

Buster Q -kalakaiku riittää opaskäytössä

Kalastajat puhuvat paljon kaikuluotaimista ja viistokaiku on monelle tärkeä laite. Minulla veneen ainoa näyttö on vakiovaruste Buster Q -näyttö, johon olen vaihtanut Navionicsin karttakortin.

Jani kalassa pienemmällä Buster M:llä

Lisävarusteena on Raymarine CPT-100 -kalakaiku, joka on oikein loistava perusluotain kalastuskäyttöön. Sillä näkee veneen alla olevat kalat – ei sivulla olevia, mutta niiden paikat selviävät muutamalla testiheitolla.  

Jani Ollikainen
Kalastusopas, Merimasku 

Lue lisää:

Vastaa